Sanonta kuuluu, että tieto lisää tuskaa, mutta väitän, että tieto lisääkin ymmärrystä ja halua tehdä muutoksia silloin, kun on asennoitunut hyvin tietojensa päivittämiselle ja jopa epämiellyttävien totuuksien hyväksymiselle. Tämä ei tietenkään ole koko totuus ja hevosihmisten uuden tiedon omaksuminen ja käyttöönotto on hyvin moninaista ja ansaitsee huomiota, jotta jokainen halukas voi tulla asiallisesti autetuksi hevosten hyvinvointia koskevissa kysymyksissä.
Tässä kirjoituksessa referoin muutamia aiheeseen liittyviä tutkimuksia hevosihmisten tiedon omaksumisesta, kommunikointipreferensseistä, sekä lopuksi olen koonnut (kokemusperäisen) esimerkkilistan helpottamaan päätöksentekoprosessia. Tämä kooste ei ole millään tapaa täysin edustava koskemaan kaikkia Suomen tai Euroopan hevosharrastajia ja onkin odotettavaa etteivät kaikki lukijat välttämättä löydä kaikista tutkimustuloksista tietynlaista samaistumispintaa. Pyrin kuitenkin tuomaan hevosten hyvinvointiin liittyvien uskomusten kehittymiseen hieman eri näkökulmia. Kooste ei ole kaiken kattava, mutta tavoite on ennemmin herätellä mielenkiintoa aiheeseen.
Hevosten hyvinvointi on riippuvainen niitä hoitavien ihmisten tietotasosta, asenteista sekä sosiaalisissa yhteisöissä omaksutuista sosiaalisista normeista. Muun muassa tutkijat ja päättäjät lähtevät usein siitä olettamuksesta, että hevosyhteisön tiedon lisäämisellä voidaan vähentää hyvinvointiongelmia muuttuvien käytäntöjen kautta, mutta tutkimusten mukaan aina ei vaikuta olevan niin. Muutos on usein hidasta ja epätäydellistä. Vaikka tietoa on saatavilla niin tiedon haun/löytymisen puutteen tai sen järkevän sovellustavan puuttuessa muutosta hevosten hyvinvointia lisäävään suuntaan ei välttämättä tapahdu. Monitahoisten asioiden, kuten hevosten hyvinvoinnin suhteen myöskään pelkkä tieto ei riitä vaan päätöksenteossa on mukana myös paljon arvoja ja moraalista päättelyä (Heleski & Anthony 2012). Kokemukset hevosten kanssa tuottavat paljon hyvää kokemustietoa ja kaikkea ole tähän päivään mennessä tietenkään olekaan ehditty tutkia, jolloin kokemustietokin voi usein olla varsin arvokasta. Mutta kokemuksen tueksi ja reflektiopinnaksi tarvitaan myös tutkittua tietoa, omien arvojen ja moraalisen päättelyn tunnistamista, jotta voidaan arvioida mitkä tekijät ohjaavat päätöksentekoa ja mitä käytäntöjä halutaan säilyttää tai mistä luopua. Tiedekään ei kuitenkaan tarjoile täysin satavarmoja vastauksia kaikkiin tilanteisiin, mitä ehkä joskus haluttaisiin saada. Omasta kokemuksestani tällainen epävarmuuden tarjoilu ja muutos voivat tuntua epämiellyttävältä ja olisi turvallista pitäytyä vaikka tutussa ja helpoksi tuntuvissa tavoissa. Kuitenkin siihenkin tottuu ja kunkin hetkiseen vahvimpaan tieteen näyttöön mukautuminen ja oman sekä muiden virheellisyydenkin hyväksyminen on oikeastaan parhaimmillaan hyvin joustavaa ja kehittävää.
Iso-Britanniassa tehdyssä etnografisessa tutkimuksessa (Jones McVey 2021) seurattiin 14 kk ajan 35 ratsastajan päivittäisiä tallirutiineja, valmennuksia ja vuorovaikutusta ratsastajien ja valmentajien välillä (valtaosa naisia). Osallistujat antoivat tietoisen suostumuksen heidän toimiensa/puheidensa nauhoittamiseen ja pystyivät jättäytymään pois halutessaan. Etnografisessa tutkimusasetelmassa tutkija pysyttelee tarkoituksellisesti taka-alalla, ei tarjoa omia näkemyksiään eikä toisaalta kannusta epäoikeudenmukaiseen hevosten kohteluun vaan pyrkii olemaan utelias sille, keneltä esim. ratsastajat kysyisivät apua eri tilanteissa tai millaisia päätöksiä he tekisivät. Muutamissa poikkeustilanteissa tutkijan täytyi tarjota apuaan mm. sekä ihmiselle että hevoselle vaaralliseen, toistuvaan tilanteeseen.
Tutkimus pyrki muun muassa selvittämään ”rohkeutta” ratsastajien moraalisena hyveenä (moral virtues, ihmisen ominaisuus joka määrittää teon moraalisuuden teosta itsestään tai seurauksista riippumatta) sekä motivaatiota käyttäytyä tavoilla, jotka voivat olla haitallisia hevosten hyvinvoinnille.
Jones McVey (2021) artikkelissa ilmeni, että esimerkiksi jatkuva vähättelyn kohteeksi joutuminen omien havaintojen suhteen voi heikentää kykyä hakea ja omaksua luotettavaakaan tietoa. Tutkimuksesta ilmeni, että ihmiset saattavat selittää hevosen ja ihmisen vuorovaikutusta sillä tavalla kuin se sopii omaan tai yhteisön ennakko-oletuksia sisältävään narratiiviin. Kun selkeitä, tutkittuun tietoon perustuvia selityksiä hevosen käytökselle ei löydy, omaksutaan jatkuvasti vaihtuvat muiden yhteisön jäsenten tai ”ylempiarvoisten” ihmisten tulkinnat hevosista (esim. ”tämän tyyppinen hevonen vain testailee ja tarvitsee jämäkkää pomoa”), mihin saatetaan ehkä paineenkin alla mukautua. Jatkuva ristiriita omien ajatusten ja muiden neuvojen suhteen voi saada myös aikaan sitä, että ratsastaja ei välttämättä enää tiedä voiko omiin ajatuksiin ja tulkintoihin hevosesta luottaa. Tutkittu tieto alenee vaihtoehtoisesti selitykseksi asenteellisten narratiivien rinnalle. ”Onko hevosella oikeasti jotain vialla vai pelkäänkö vain ja välttelenkö ongelmia?”. Ratsastajien oli vaikea etsiä uutta tietoa ja apua, koska tietoa oli vaikea arvioida ja muut syyt hevosen käytökselle koettiin vain tekosyiden keksimisenä. Varsinkin epävarmat ratsastajat kokivat ettei heidän kokemuksiaan otettu tosissaan. Hevosen käytöksen ja ratsastajien kuuntelun sijaan väkinäisestä pelosta ylipääsemisestä ja hevosen tahdon voittamisesta voimankäytöllä ja kontrolloimisella hevosen vastustuksesta huolimatta saatettiin tehdä ainoa hyväksyttävä ratkaisu. Artikkelin aihe on potentiaalisesti tunteita herättävä, mutta tutkimuksen tavoite on ymmärtää ihmisten päätöksentekoa, ei tuomita hevosihmisiä ”hyviin ja pahoihin”. Kyseinen tutkimuksen yleistettävyys on hyvin rajallinen sen pienen osallistujamäärän ja toisen kulttuurin tuoman vaikutteiden myötä eikä se myöskään kuvaa kokonaan tämän päivän sosiaalista hevoskulttuuria, jossa on myös paljon ihanaa kannustamista ja saattaa olla keskimäärin korkea kynnys toimia ilkeästi muita ihmisiä ja hevosia kohtaan. Kuitenkin, ei ole silti tavatonta, etteikö nykypäivänäkin voisi ilmetä sosiaalisesti haastavia yhteisöjä.
Toisaalla, hollantilaistutkimuksen (Visser & Van Wijk-Jansen 2012) vastauksista oli havaittavissa, että ihmisillä on joissain asioissa melko yhtenevä tai ainakin jokseenkin samansuuntainen näkemys tieteellisen tutkimuksen kanssa, mutta paljon myös uskomuksia tai ongelmanratkaisutapoja, joilla ei välttämättä aidosti voida edistää hevosen hyvinvointia. Kuten kävi ilmi, tärkeistä aiheista oli vaikea löytää tietoa ja vastaajat olivat myös tietoisia siitä, että heidän tietojensa lisääntyminen ei aina johda toimintatapojensa muuttamiseen. Kuten muissakin melko pienen otoksen tutkimuksissa, tämäkään ei aivan täydellisesti varmasti edusta vaikkapa koko hollantilaista hevosyhteisön osaamista/tapoja. Hollantilaistutkimuksen (Visser & Van Wijk-Jansen 2012) 4267 vastaajan (84,6 % naisia, 15,4 % miehiä, ikä keskim. 34,2 +- 13,5 vuotta)) mukaan hevosihmiset hakivat tietoa muun muassa vertaisryhmiltä eli muilta hevosihmisiltä (82,8 %), eläinlääkäreiltä (74,4 %) ja kengittäjiltä (69,5 %). Vastaajien mukaan vaikeinta oli löytää tietoa hevosyrittäjyydestä (16,4 %), hevosten hyvinvoinnista (14,0 %) sekä hevosten käyttäytymisestä (13,6 %). Vaikka isolla osalla vastaajista heidän hevosensa olivat yksilökarsoissa/tarhoissa, lähes kaikki silti nimesivät erittäin tärkeiksi paljon hevosten käyttäytymistarpeita , kuten vapaa liikkuminen, sosiaalinen kanssakäyminen lajitovereiden kanssa (ja arvelivat hevosten suosivan ryhmäasutusta) ja laiduntaminen ja toisaalta myös melko moni piti myös hevosten harjaamista ja lisäravinteiden syöttämistä tärkeänä. Hyvän hyvinvoinnin mittareina eniten vastauksia keräsi kiiltävä turkki ja eloisat korvat sekä hyvä urheilusuorituskyky. Stereotyyppisen käyttäytymisen (kutominen) kohdalla 90,8 % arveli kyseessä olevan turhautuminen ja 6,1 % uskoi hevosen kopioivan kutomistaipumuksen muilta (stereotyyppinen käyttäytyminen ei oikeasti tartu) ja 48,2% olisi ratkaissut ongelman estämällä käytöksen käyttämällä kutomisen estämiseen tarkoitettua rautakehikkoa (anti weaving grill), mutta ei selvittämällä käyttäytymisen syytä. Kouluttamisen suhteen vastaajat uskoivat, että tehokas tapa kouluttaa uusia käytöksiä oli kaulalle taputtaminen ratsastaessa (24,4 %), kehuminen (16,2 %) sekä paineen/apujen poistaminen (54,8 %). Näistä vain paineen poisto (=negatiivinen vahvistaminen) kuuluu operantin ehdollistumisen mekanismeihin. Kehuminen ja taputtaminen mielletään usein hevoselle miellyttävän seurauksen lisäämiseksi (=positiivinen vahvistaminen), mutta ne eivät itsessään yleensä merkitse mitään hevoselle. Toki hevonen saattaa toistojen ja muihin seuraamuksiin yhdistämisen kautta myötä yhdistää jotain opittua niihinkin (esim. taputtamisen jälkeen tulee aina pitkät ohjat). Tutkijat ehdottavat, että koska mm. eläinlääkärit ja kengittäjät ovat usein kontaktissa hevosenomistajiin ja heiltä kysytään neuvoa, on tärkeää millaista tietoa hevosten hyvinvoinnista näiden koulutusohjelmien kautta välitetään tuleville ammattilaisille. Lisäisin itse myös, että eri ammattiryhmien (hierojat, hoitajat, valmentajat, eläintenkouluttajat jne) välillä olisi hyvä myös lisätä yhteistyötä. Puolueellisena esimerkkinä eläinten kouluttajat ja käytösneuvojat sekä eläinten käyttäytymis- ja hyvinvointitieteilijät ovat potentiaalinen ammatillisen ja akateemisen osaamisen lähde hevosten hyvinvoinnin ja käyttäytymiseen liittyvissä asioissa.
Uudempi englantilaistutkimus (Pickering & Hockenhull 2020) on melko samanmielinen siitä, että on hyvin tärkeää ymmärtää mistä ja miten hevosihmiset (hevosenomistajat, tallinpitäjät, eläinlääkärit) hakevat tietoa, millaisia mieltymyksiä heillä on tiedon omaksumisen suhteen, miten hyvin he ovat perillä hevosten hyvinvoinnin ohjeistuksista ja miten he itse olisivat olleet kiinnostuneet edistämään hevosten hyvinvointia. Samoin kuin hollantilaistutkimuksessa (Visser & Van Wijk-Jansen 2012), eniten haettiin tietoa muilta ihmisiltä (eläinlääkärit, tallinomistaja, hevosten käytösneuvojat, muut hevosenomistajat, fysioterapeutti, kengittäjä, valmentaja) ennemmin kuin organisaatioilta tai verkkolähteistä (mm. tieteelliset julkaisut, kirjat, lehdet, opetuskurssit). Lisäksi pelkät kirjalliset ohjeet tai opetusmateriaali eläinten hyvinvoinnista ei koettu riittäväksi edistämään muutosta ihmisten käyttäytymisessä, mutta sosiaalisen median hyödyntäminen koettiin lupaavaksi. Heidän kyselytutkimuksensa tuloksien mukaan hevosenomistajat suosivat erityisesti neutraalia tai positiivista sävyä viestinnässä. Epämukavaksi koettua informaatiota ei mielellään haluta omaksua. Vaikka tieteellisiä julkaisuja hyödynsivät suurimmaksi osaksi vain eläinlääkärit, vastaajat taustastaan riippumatta arvostivat tutkittuun näyttöön perustuvia ohjeita ja lisäksi arvostettiin neuvoja siitä, kuinka tietoa voisi soveltaa käytäntöön hevosten hyvinvointia edistävällä tavalla.
Pickering & Hockenhull (2020) tutkimuksessa moni oli myös hyvin valmis jakamaan itse omia neuvojaan muille ennemmin kuin ohjaamaan muiden tietolähteiden joukkoon. Hevosyhteisön auttavaisuus on todella hieno ominaisuus niin kauan kuin myös oman tietämisen rajat tunnistetaan ja niistä kerrotaan muille. Kognitiotutkija, ekonomisti Daniel Kahnemania lainatakseni ”What you see is all there is” eli ”Se mitä näet on kaikki mitä on olemassa” (Kirjassa ”Thinking fast and slow”). Tämä tarkoittaa sitä ihmisen aivot ja subjektiivinen varmuus oikeista tulkinnoista ei ole pettämätöntä vaan me kaikki olemme taipuvaisia katsomaan asioita rajatun linssin läpi. Meillä jokaisella on kognitiivisia vinoumia, jotka ovat myös joskus varsin hyödyllisiä nopeassa tiedonkäsittelyssä ja päätöksenteossa, mutta voi johtaa meitä myös harhaan. Lisäksi vastaanottamamme tai meidän muille esittämämme argumentit saattavat huomaamatta sisältää loogisia virhepäätelmiä, joilla vahingossa tai tarkoituksella vaikutetaan asian esittämiseen ja siihen millainen kuva asiasta muodostuu. Jos haluamme siis antaa luotettavia neuvoja (toimimattomien tai tahattomasti haitallisten sijaan), meidän kannattaa pitää mielemme avoinna useille tietolähteille, päivittää tietämystämme, kysyä neuvoa asiantuntijoilta ja mielellään neuvoa myös muita ottamaan yhteyttä ongelmaa koskevan ammattilaiseen, jolla on aiheesta riittävän hyvä tietämys. Lisäksi oman mielen puolueellisuudesta kannattaa olla tietoinen ja tunnistaa tilanteet, joissa saattaa olla liiallisen altis vinoutuneelle tiedon omaksumiselle.
Ihannoiko esimerkiksi urheilua hevosen kanssa ja arvottaako hevosen hyvinvoinnissa tautien poissaoloa ja fyysisen kunnon kehittämistä vai ohjaavatko omaa toimintaa esimerkiksi hevosen mahdollisuudet positiivisiin kokemuksiin ja lajityypilliseen käyttäytymiseen? Vai pyrkiikö huomioimaan tasapuolisesti positiiviset kokemukset, hyvän terveyden ja lajityypillisen elämän kaikki yhdessä? Tiedon lisäksi arvojen ja ihanteiden vaikutus hevostenpidossa on tärkeää tiedostaa.
TIIVISTETTYNÄ
- Ei riitä, että etsii lisää tietoa. Eikä auta se, että syyttelee muita tiedon puutteesta. Joskus täytyy myös irrottautua siitä narratiivista, jolla selittää hevosensa toimintaa ja omaa identiteettiään ratsastajana.
- On oleellista tietää mistä tietoa haetaan ja kouluttaa neuvoa antavia ammattilaisia luotettavalla tiedolla sekä kannustaa tiedon soveltamisen auttamiseen.
- On oleellista tunnistaa oman tietämyksensä rajat sekä päätöksentekoon vaikuttavat arvot ja kokemukset. On myös ok, sanoa, että ei tiedä jostain asiasta.
- Muiden erilaisista näkemyksistä ja tavasta hahmottaa maailmaa kannattaa olla kiinnostunut ja löytää yhteneväisyyksiä.
- Aina kaikki väitteet eivät ole aivan samanarvoisia (esimerkiksi vahvaa tutkimusnäyttöä ei voi kumota uskomuksilla).
Mielestäni hyvin monella tapaa voi olla ja harrastaa hevosten kanssa. Osa pyrkii lähtökohtaisesti hyvän suhteen muodostamiseen ja hevoseen tutustumiseen kun taas osalla on korkeita kilpailullisia tavoitteita. Erilaisista tavoista huolimatta löytyy usein myös pyrkimyksiä tehdä hevosille hyvää, vaikka joskus toiminnassa olisikin ristiriitaisuuksia ihmisen aikeiden ja hevosten hyvinvoinnin välillä. Pelkän objektiivisen tiedon sijaan myös aikaisemmat kokemukset ja monenlaiset arvot ohjaavat päätöksentekoa. Omien kokemusten ja arvojen vaikutus onkin hyvä opetella tiedostamaan esimerkiksi erilaisiin moraaliteorioihin tutustumalla ja miettimällä omaa oppimishistoriaansa.
Ääripäiden välillä on myös paljon hyviä vaihtoehtoja. Ei tarvitse joko ”puskea väkisin läpi harmaan kiven” tai lopettaa koko harrastus ja päästää hevosia preerialle. Suomestakin löytyy ymmärrystä hevosten hyvinvoinnista ja paljon potentiaalia moniammatilliseen yhteistyöhön alan käytäntöjen kehittämiseksi. Ympäri maailman koko kirjava hevosyhteisö on jatkuvasti epätäydellisessä muutoksessa ja tarvitsemme toistemme tukea sekä luotettavaa tietoa ja myös asioiden kriittistä arviointia siihen, että voimme yhdessä tehdä muutoksia, tarjota mielihyvää sisältävän elämän hevosille ja nauttia yhdessä tai yksin hevosten kanssa ajanvietosta, tai niiden totuttamisesta kohti työ- ja harrastustilanteita.
Loppuun käytännön neuvo tutkitun tiedon soveltamisesta käytäntöön:
- Määrittele ongelma tai tilanne. Mitä haluat tietää tai selvittää? Mitä tiedät jo asiasta ja mitä lisätietoa tarvitset? Määrittele selkeä, konkreettinen tavoite, jos haluat tehdä jonkun muutoksen.
- Määrittele mahdollisia toimintatapoja ja kartoita käytettävissä olevia resursseja (mm. tiedot, raha, hevosen elinympäristö, aika, muu ammattiapu)
- Kerää informaatiota ja reflektoi käytännön toimia tiedon kanssa. Suosi luotettavia asiantuntija lähteitä, joissa on mielellään mainittu mistä tieto on peräisin ja eritelty perustuvatko näkemykset tutkimuksiin, ammattilaisten kokemuksiin vai mielipieisiin. Arvioi jokaisen mahdollisen toimintatavan mahdolliset seuraamukset (mm. eettisyys). Tiedosta eri vaikutteiden (arvot, kokemukset) vaikutus tiedonkäsittelylle ja tunnista tilanteet, joissa tiedon arviointi/omaksuminen voi olla liian puolueellista.
- Tee riittävän informoitu, perusteltu päätös ja toimi. Tee helposti toteuttavia muutoksia, jotta niitä jaksaa pitää yllä.
- Tarkkaile toiminnan seuraamuksia ja arvioi onnistuminen. Tarvittaessa toista prosessi uudelleen.
Lähteet:
Fraser, D. (David G.) (2008). Understanding animal welfare : the science in its cultural context. Oxford ; Wiley-Blackwell. (UFAW animal welfare series)
Heleski, C.R. & Anthony, R. (2012). Science alone is not always enough: The importance of ethical assessment for a more comprehensive view of equine welfare. Journal of Veterinary Behavior, 7 (3), 169–178. https://doi.org/10.1016/j.jveb.2011.08.003
Jones McVey, R. (2021). An Ethnographic Account of the British Equestrian Virtue of Bravery, and Its Implications for Equine Welfare. Animals, 11 (1). https://doi.org/10.3390/ani11010188
Kahneman Daniel. Thinking Fast and Slow. 2013. Macmillan US. ISBN: 9780374533557
Pickering, P. & Hockenhull, J. (2020). Optimising the Efficacy of Equine Welfare Communications: Do Equine Stakeholders Differ in Their Information-Seeking Behaviour and Communication Preferences? Animals, 10 (1). https://doi.org/10.3390/ani10010021
Visser, E.K. & Van Wijk-Jansen, E.E.C. (2012). Diversity in horse enthusiasts with respect to horse welfare: An explorative study. Journal of Veterinary Behavior, 7 (5), 295–304. https://doi.org/10.1016/j.jveb.2011.10.007
teksti ja kuva: Heta Rautiainen 15.01.2021
Eläinkoulutus Heta Rautiainen 